U K R A I N A

 

 

UKRAINALAISEN SOTILAAN HAUTAJAISET

 

Ensin taustaa tämän surullisen videon julkaisemiselle täällä kotisivuillani.

Elettiin varhaiskevättä vuonna 2021 vaimoni Leila oli toukokuun kahdeksas päivä saatettu haudan lepoon, siitä enemmän tuolla sivulla ”muistoja muistoja sivuilla”.

En ollut millään tavoin ehtinyt palautumaan suunnattomasta uupumuksesta neljäntoista vuoden omaishoitajan tehtävästä, kun kohta hautajaisten jälkeen oli Herralta tullut minulle jo uusi tehtävä rukoilla ja kysellä mitä ja missä tämä tapahtuu mitä kuuroutuneessa korvassani kuulen. Nimittäin vasemmassa korvassani joka oli kokonaan kuuroutunut kun vuonna 2009 korvan takana aivojen alueelta löytyi aivokasvain ja minulle tuli silloin lupaus Herralta että hän hoitaa tämän kasvaimen ,niin kuin hoitikin kun oli jo suunniteltu leikkaukset ja sädehoidot 25 kertaa. Ilmoitin etten lähde näihin toimenpiteisiin. Ja seuraavissa mangneettikuvauksissa todettiin ettei ole mitään leikattavaa ja sädetettävää. Kiitos Jeesuksen avusta. Mutta sitten vaikka kuulo oli mennyt niin kuitenkin kaikki se mitä Herra tahtoi ääneen sanoa se sanottiin tämän kuuroutuneen kautta ja se oli ihan  kuin korvan ulkopuolella aivan aukon suulla.

No tätä on vähän vaikea selittää. Sitten tuona 2021 keväänä alkoi iltarukouksessa ja myhemmin yllättäen myös päivällä kuulua ikäänkuin hyvin kaukaa raastavaa ihmisten itkua ja parkua. Kerroin tästä monille uskonystäville . Usein yritin saada selvyyttä Herralta missä nämän ihmiset huutavat, mutta siihen en saanut vastaukseksi muuta kuin jatka rukousta. Sitten kun Ukrainan sotaa oli ollut jo lähes kaksi vuotta nuo itkut loppuivat ja löysin tämän videon netistä ja silloin ymmärsin, että juuri tämän kansan ihmisistä oli kysymys. Mutta nyt vasta olen saanut rohkeutta laittaa tämä koskettava video monien nähtäväksi

Niin helmikuussa 2022 tämä sota sitten alkoi elikkä jo yhdeksän kuukautta sitä ennen hän Herra Jumala antoi palvelijansa kuulla tulossa olevaa raastavaa itkua, huutoa ja valitusta. 

Raamatun Ilmestyskirjan 3:6 sanoo ” Jolla on korva se kuulkoon mitä Henki saurakunnille sanoo” .

Tällä sanalla Jeesus haluaa tiettäväksi että on olemassa avattu korva ”hengen korva” tästä olisi paljon sanottavaa. Mutta nyt kun käyt kuuntelemaan tätä äänitettä niin varaa aikaa että voit sen kuunnella alusta loppuun saakka. Ja Jeesus puhutelkoon sinua tämän kohtalokkaan kansan kohtalon päivistä.

 

KATSO VIDEO VALKOISTA NUOLTA KLIKKAAMALLA

Tällasia hautajaisia on nyt sodan uhreille pidetty

Ukrainassa 45-60 000 tuhatta